torstai 6. toukokuuta 2010

Pihvin paistaminen


Pihvin paistaminen on oma taiteenlajinsa, mutta ei mitään rakettitiedettä. Siihen kuuluu muutamia niksejä, mutta harjoittelemalla ne oppii. Vuosien pihvinpaiston jälkeen voisin paistaa medium-kypsän pihvin vaikka unissani.

Kuvissa esimerkkinä on entrecôte-pihvi, mutta samat säännöt pätevät myös (naudan) sisä- ja ulkofilepihveihin. Porsaanliha ja kana kannattaa kypsentää täysin (vaikka itse kyllä jätänkin uunissa valmistetun porsaan sisäfileen hieman roseeksi).

Näin paistat pihvit minun tyylillä:

1. Ota liha jääkaapista huoneenlämpöön vähintaan 30 minuuttia ennen paistamista.

2. Laita hellan levy päälle täysille. Sulata pannulla pieni nokare voita ja pieni loraus oliiviöljyä. Kun voi-öljyseos on kuumaa, aseta pihvi pannulle. Jos valmistat useamman kuin yhden pihvin, varmista että ne eivät ole pannulla liian tiiviisti. Pienennä lämpöä hieman (esim. induktiolla 6/9 ja perinteisellä 4/6). Anna pihvin paistua n. 2 -4 minuuttia pihvin paksuudesta riippuen.



3. Käännä pihvi. Pippuroi ja ripottele suolaa paistopinnalle. Anna pihvin paistua vielä niin pitkään kunnes ensimmäiset veripisarat puskevat pihvin pinnalle. Tällöin pihvi on kypsyydeltään medium miinus. Jos haluat hieman kypsempää, anna olla vielä hetki.


Ylimmässä kuvassa näkyy lopputulos. Tarjoa pihvi esimerkiksi raikkaan vihreän salaatin kanssa. Nam!

P.S.
Jokiksessa on myös käsitelty samaista aihetta. Mielestäni nämä ohjeet pätevät erinomaisesti uunissa valmistettavan paistin suhteen.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...