maanantai 15. lokakuuta 2012

Mustapapubrowniet

Sanotaan, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Mitkään sanat tai kuvat eivät kuitenkaan voi kertoa, kuinka hyviä nämä browniet olivat. Sinun pitää siis kokeilla niitä itse. Vaivannäkö palkitaan!

Jälleen kerran kävin inspiroitumassa Terveen hyvää -blogissa, jonka mutakakkubrowniereseptistä omani on mukailtu.

Mustapapubrowniet:

- 3 dl keitettyjä mustapapuja
- 3 rkl tummaa kaakaojauhetta
- 0,75 dl mantelijauhetta
- hyppysellinen sormisuolaa
- 0,5 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
- 1 dl hunajaa
- 2 rkl tummaa sokeria
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 100 g rouhittua tummaa suklaata.

Työläin prosessi näissä brownieissa on mustapapujen keittäminen. Kuivatut pavut tulee nimittäin liottaa yön yli, huuhdella ja keittää reilun tunnin ajan. Tästä vaiheesta suoriuduttuasi olet jo voiton puolella.

Soseuta keitetyt mustapavut. Sekoita niiden joukkoon kaikki loput raaka-aineet, rouhittu suklaa viimeiseksi. Voitele pieni vuoka kookosöljyllä ja "jauhota" se mantelijauheella. Paista brownieseja 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Anna niiden jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Kauneimmat palat saa leikattua, kun browniesit ovat jääkaappikylmiä.

3 kommenttia:

Pipsa kirjoitti...

Hyvältä näyttävät nämäkin! Kyllä papuleivonnaiset sitten vaan jaksavat yllättää maukkaudellaan :-)

Riitta kirjoitti...

Ensin kikherneitä, nyt mustapapuja!? Herätit kyllä uteliaisuuteni ihan toden teolla, kutkuttaisi koettaa...

La fille du vent kirjoitti...

Pipsa: Olen tosi iloinen, että onnistuivat. Ja menee ihan täydestä tuolle paremmalle puoliskollekin :)

Riitta: Kokeile, kokeile! Upeinta näissä on mun mielestä se, ettei tule samanlaista ähkyä kuin perus voi-sokeri-jauholeipomuksista. Vaikka söisikin sitten kaksi palaa kerralla :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...