sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Perheellisen vinkit sujuvaan arkeen

Arkea paossa Madridissa
Olen viime aikoina törmännyt (tai erinäisten google-hakujen myötä päätynyt) vinkkilistoihin terveellisemmästä elämästä. Ne sisältävät mm. kehotuksia juoda riittävästi vettä, harrastaa liikuntaa, syödä puhtaasti (clean eating), lievittää stressiä esim. meditoimalla sekä ennen kaikkea nukkua tarpeeksi. Pikkulapsivaihetta elävänä perheellisenä koen kuitenkin, että noinkin yksinkertaiselta kuulostavan listan noudattaminen on elämäntilanteessani vaativaa ja etenkin tuo levon tarve ja sen saaminen eivät aina ihan kohtaa.

VINKIT TASAPAINOISEEN ARKEEN

Seuraava vinkkilista on oikeastaan muistilista, jonka olen itselleni koostanut kaikista niistä lukemattomista (tai luetuista, heh) terveemmän elämän perusteista, joita lehdet ja life style -sivustot vilisevät. Nämä kuitenkin ovat oman elämäni puitteissa toteutettavissa.

Suunnittelu


Suunnittele suurpiirteisesti tulevan viikon ateriat ja sen pohjalta kauppalista. Suunnitelmallisuus on aikaavievää, mutta sen avulla välttyy turhalta stressiltä ja useilta kauppareissuilta arkena. Joka kerta, kun olen muistanut ja vaivautunut käyttämään aikaa etukäteen viikon ruokien suunnitteluun, olen jälkikäteen taputtanut itseäni olkapäälle tyytyväisenä säästyneestä ajasta, vaivasta ja kiukkunälässä tehdyistä turhista ostoksista. Yksi lisähyöty tässä suunnittelussa on, että kauppamenot pysyvät sen avulla kurissa.

Netti vilisee erilaisia meal planning -pohjia, ja varmasti myös käteviä appeja löytyy. Itse olen kuitenkin luottanut vanhaan kunnon Exceliin. Riittää, että luo sarakkeet viikonpäiville sekä rivit tarpeen mukaan vähintäänkin illalliselle, mutta miksei myös aamiaiselle, lounaalle ja välipalalle. Meillä syödään arkena yhdessä vain aamiaista ja illallista, joten meidän käytössä nämä rivit riittävät. Viikonloppuna on enemmän sijaa suunnitelmattomuudelle ja harvemmin niitä aterioita etukäteen mietitään.

Tasainen ateriaväli ja terveellinen ruoka


Tämä liittyy olennaisesti edelliseen kohtaan. Omat päivittäiset ateriat kannattaa ajoittaa ja ainakin suurpiirteisesti suunnitella etukäteen. Ainakin omalla kohdallani syöminen joskus unohtuu kiireessä ja saatan havahtua vasta pitkälti iltapäivällä kiljuvaan nälkään. Tästä syystä olisi tärkeää, että ateria on vähintäänkin valmiiksi mietittynä ja hankittuna, ellei jopa valmistettuna. Koska syön lounaan usein kotona, yritän aina valmistaa illallista niin, että siitä jää annos seuraavallekin päivälle. Näin ei tule jätettyä ateriaa välistä ja korvattua sitä myöhemmin huonoilla välipaloilla.

Tee se nyt -mentaliteetti


Jos voit tehdä sen nyt, älä jätä sitä myöhemmäksi. Tämä pätee varmaan kaikissa elämäntilanteissa, mutta erityisesti lapsen kanssa aikataulut muuttuvat ja venyvät itsestä riippumatta, joten on parasta olla työntämättä asioita tulevaisuuteen. Näin säästyy stressiltä, kun tekemättömät työt (olivat ne sitten koti- tai muita töitä) eivät kasaannu hallitsemattomaksi kokonaisuudeksi, josta ei enää tiedä mistä aloittaa. 

Mene ajoissa nukkumaan


Kun omaan heräämisaikatauluun ei voi vaikuttaa, on yritettävä venyttää nukkumisaikaa sen alkupäästä. Vaikka illalla ei nukuttaisi, ei kannata jäädä selaamaan Netflixin tarjontaa tai somea, vaan mennä vaikka kirjan kanssa sänkyyn. Minun väsymystasoni on ainakin sellainen, että kirjan lukeminen onnistuu noin kymmenen minuutin ajan, kunnes luomet alkavat painaa aivan liikaa. Tätä vinkkiä noudatan huonosti, mutta olen kuitenkin edistynyt asian kanssa. 

Onko sinulla jotain timanttisia vinkkejä jakaa?

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...